Kotitalousvähennys

Kotitalous

Kotitalousvähennys on verovähennys, joka alentaa merkittävästi kotona teetettävän työn kustannuksia kotitaloudella. Se kannattaa aina hyödyntää!


Mikä kotitalousvähennys on?

Kotitalousvähennyksen avulla kotitalous voi vähentää verotuksessaan osan kotona teetetyn työn kustannuksista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi remontin tekijän palkkaamisen kustannuksista saa merkittävän osan takaisin valtiolta verovähennyksenä.

Kotitalousvähennystä voi hakea kotitaloustyöstä, hoivatyöstä, asunnon kunnossapitotyöstä ja esimerkiksi tietotekniikkalaitteiden asennuksesta. Joitakin erityisiä kotona teetettäviä töitä on kuitenki rajattu pois kotitalousvähennyksen piiristä, kuten esimerkiksi pianonviritys. Verohallinnon sivuilta löytyy kattava lista suuresta määrästä erilaisia kotitaloustöitä, joihin joko voi tai ei voi hyödyntää kotitalousvähennystä. Verottajan ohjeellinen lista on hyvin pitkä ja tarkka, mutta käytännössä kotona tehtävästä hoito- ja kunnossapitotöistä vähennyksen yleensä saa.

Kotitalousvähennyksen saamisen ehtona on, että työ teetetään hakijan asunnossa tai hänen vapaa-ajan asunnossaan. Työ voidaan lisäksi teettää kotitalousvähennyksen hakijan vanhempien, isovanhempien, appivanhempien tai edellisten puolisoiden käytössä olevassa asunnossa. Näin esimerkiksi isovanhemmalle maksetusta hoitoavusta voi hakea kotitalousvähennystä, vaikka työtä ei tehdäkään avun maksajan (siis kotitalousvähennystä saavan) henkilön omassa kodissa.

Kuka kotitalousvähennystä saa?

Kotitalousvähennystä voi käyttää kotitalous. Tämä tarkoittaa käytännössä oikeassa asunnossa asuvia oikeita ihmisiä. Esimerkiksi taloyhtiö ei voi käyttää kotitalousvähennystä.

Poikkeuksena tähän ovat kuolinpesät, jotka voivat myös käyttää kotitalousvähennystä (kuitenkin yleensä ainoastaan henkilön kuolinvuotena).

Kuinka paljon kotitalousvähennystä saa?

Kotitalousvähennystä saa riippumatta siitä, ostaako teetettävän työn yritykseltä vai palkkaako sitä varten työntekijän. Kotitalousvähennystä saa yritykseltä ostettavasta työstä prosentuaalisesti enemmän, mutta käytännössä itse työnantajana toimimalla kokonaiskustannukset voivat jäädä lopulta pienemmiksi.

Yksityisen työntekijän palkatessa kotitalousvähennyksen avulla saa vähentää kaikki työnantajan sivukulut ja 15 % työntekijän palkasta (2020). Tämä tietenkin edellyttää, että palkkaaminen on tehty lain mukaan ja työnantajan velvollisuudet työsuhteesta hoidettu.

Kotitalousvähennys on henkilökohtainen ja sitä voi saada maksimissaan 2250 euroa vuodessa (vuonna 2020). Puolisot voivat siis saada kotitalousvähennystä yhteensä 4500 euroa vuodessa. Yksi henkilö saa käytettyä koko kotitalousvähennyksen, jos ostaa työtä yritykseltä noin 5800 eurolla (sisältää ALV 24%) vuodessa tai maksaa työnantajana bruttopalkkoja yhteensä noin 5000 eurolla vuodessa. Itse palkkaa maksamalla saa samalla rahalla paljon enemmän työsuoritetta, koska ei maksa yrityksen katetta eikä ALV:tä.

Yritykseltä ostettaessa kotitalousvähennys on 40 % arvonlisäverollisesta laskusta (vuonna 2020). Kotitalousvähennyksen saa yritykseltä ostettaessa vain työn osuudesta, joten muista, että laskussa olevista muista eristä sitä ei saa. Laskussahan on usein muitakin osia kuten remonttia varten hankittujen materiaaleja. Käytännössä asiakkaan yritykseltä saamasta loppulaskusta työn osuuksista 40 % voi vähentää verotuksessa kotitalousvähennyksen avulla. Käytännössä yritykseltä voi yleensä ostaa samalla rahalla vähemmän työtä kuin itse palkkaamalla, koska yritys laskuttaa aina ALV:n ja tietysti mukana on myös yrityksen kate. Yrityksen on myös oltava ennakkoperintärekisterissä, jotta kotitalousvähennystä voi hyödyntää. Asia pitää tarkistaa esimerkiksi yritys- ja yhteisötietojärjestelmän ilmaisesta nettipalvelusta tai soittamalla Verohallinnon palvelunumeroon: 020 697 030.

Kotitalousvähennyksessä on 100 euron omavastuu. Jos puolisot hakevat kotitalousvähennystä, vähennetään omavastuuosuus molempien osalta erikseen. Kotitalousvähennys kannattaa siis hyödyntää ensin kokonaan loppuun yhdeltä henkilöltä, ennen kuin siirrytään käyttämään seuraavan henkilön kotitalousvähennystä.

Miten kotitalousvähennystä haetaan?

Kotitalousvähennyksen hakemiseen on kaksi tapaa:

  1. Voit ilmoittaa kotitalousvähennyksen tiedot veroilmoitusta täyttäessäsi. Tiedot täytetään esitäytettyyn veroilmoitukseen ja vähennys otetaan mukaan lopulliseen verotukseen.
  2. Kotitalousvähennyksen voi ilmoittaa verokorttia tilatessa ja Verohallinto merkitsee sen mukaan esitäytettyyn veroilmoitukseen. Tätä kannattaa käyttää, kun kotitalousvähennys perustuu johonkin jatkuvaan tilanteeseen, esimerkiksi toistaiseksi voimassa olevaan työsopimukseen. Saat vähennyksen mukaan etukäteen verokorttiisi, jolloin se vaikuttaa etukäteen koko vuoden veroprosentin laskentaan.

Muista myös, että hakemaasi vähennystä koskevat kuitit ja tositteet tulee säilyttää 6 vuotta verovuoden päättymisestä lukien. Palkkaus.fi:ssä tiedot säilyvät aina 10 vuotta palkanmaksusta.


Lisää aiheesta

Kokeile palkkalaskuri: arvioi sivukuluja ja kustannuksia sekä kotitalousvähennystä

Työnantajan sivukulut, mitä ne sisältävät?

Työnantajan velvollisuudet

Palkkaus ABC: ohjeita ja vinkkejä työsuhde- ja palkka-asioista