Kotitalouden palkanmaksu: mitä jokaisen tulee tietää?

Yksityishenkilön palkanmaksu toimii monelta osin täysin samalla tavalla kuin jos maksajana olisi yritys, yhdistys tai muu suurempi työnantaja. Ainoastaan jos vuodessa yhteensä maksettavat summat ovat pieniä, välttyy yksityishenkilö joiltakin velvollisuuksilta.

Palkkaa voivat maksaa yritysten lisäksi myös yksityishenkilöt (kotitaloudet). Yksityishenkilön tekemä palkanmaksu toimii samalla tavalla, kuin jos maksajana olisi yritys, yhdistys tai muu suurempi työnantaja. Vain jos vuodessa maksettu palkkasumma on pieni, välttyy yksityishenkilö joiltakin velvollisuuksilta.

Eri velvollisuuksista saa helpoiten kuvan tutustumalla Palkkaus.fi sivukulukoneeseen, jolla voi kokeilla miten eri palkkasummat ja esimerkiksi työntekijän ikä vaikuttavat eri maksuihin ja velvollisuuksiin. Alla avattu eri velvollisuudet vielä erikseen.

Vakuutukset: TyEL, TVR ja tapaturmavakuutus

Kotitalouden on otettava työntekijälle työeläkevakuutus (TyEL), työttömyysvakuutus (TVR) ja tapaturmavakuutus samojen ehtojen puitteissa kuin kenen tahansa muunkin työnantajan. Työnantajan on otettava tapaturmavakuutus, kun maksaa palkkoja vähintään 1300 eurolla vuodessa tai jos on vakituisia työntekijöitä. TyEL-maksu on maksettava niiden työntekijöiden palkasta, joiden kuukausiansiot ovat yli 59,36 euroa kuukaudessa (vuonna 2019). Lisäksi on hoidettava TVR-maksu, tietyn ikäisen työntekijän kohdalla.

Alle on taulukkoon kerätty eri velvollisuudet ja palkkasummat, jotka kotitalouden palkanmaksussa ovat mahdollisia.

Palkan maksaminen


Laskuri

Kokeile ilmaista palkkalaskuria!
Arvioi sivukulujua ja palkkaa.
Palkkalaskelma helposti!

Kokeile palkkalaskuria!

Palkka enintään 1500 euroa vuodessa: kotitalouksien huojennus

Jos yhdelle työntekijälle maksetaan palkkaa enintään 1500 euroa vuodessa yhteensä, kotitalous voi hyödyntää kotitalouksien huojennusta. Tällä yksityinen ihminen välttyy ennakonpidätyksen ja työnantajan sosiaaliturvamaksujen maksamiselta. Suosittelemme, että käytät aina ennakonpidätystä, jos maksat vähintään satoja eroja. Tällöin työntekijäsi välttyy jälkiveroilta. Tästä kannattaa ainakin keskustella työntekijän kanssa.

Jos palkkaa maksetaan samalle työntekijälle alle 200 euroa vuodessa, ei kotitalouden tarvitse tehdä vuosi-ilmoitusta verottajalle.

Palkka enemmän kuin 1500 euroa vuodessa: kaikki velvollisuudet

Jos yhdelle työntekijälle maksetaan enemmän kuin 1500 euroa vuodessa, tulee myös kotitalouden hoitaa kaikki työnantajan velvollisuudet tavalliseen tapaan. Jos yhdelle työntekijällesi maksamasi palkkasumma ylittää 1500 euroa vuoden aikana, silloin työnantajan sotu-maksu pitää tilittää koko summasta, myös aikaisemmasta 1500 euron palkkasummasta.

Työnantajan velvollisuuksista löytyy yhteenveto tästä artikkelistamme. Siellä on listattuna myös eri euromääräiset rajat ja prosentit jokaisen velvollisuuden osalta.


Käyttäjämme suosittelevat

henrietta kvist

”Palkat ja kaikki niihin liittyvät velvoitteet hoituvat helposti ja luotettavasti yhdessä paikassa, eikä minun tarvitse miettiä asiaa jälkikäteen. Suuri hyöty on myös siitä, että tilitoimistollani on suora pääsy ajantasaisiin raportteihin.”
Henrietta Kvist, yrittäjä / Linguajoy Kielikerhot Oy

henrietta kvist

“Palkkaamalla itse säästin yli 40% remontin kustannuksista”
Mikko J. Salminen, Kauniainen




Auttava ja ystävällinen asiakaspalvelu

Jos sinulla on kysymyksiä liittyen palkkaamiseen, asiakas­palve­lumme auttaa sinua mielellään.

Haluamme kehittää palvelusta mahdollisimman hyvän, joten myös palautteesi on meille erittäin tärkeää.

020 798 0230
(ark. 9-16)
aspa@palkkaus.fi


Kokeile palkkalaskuria

Arvioi työntekijän palkkaa, työnantajan kustannuksia ja sivukuluja.

Kokeile laskuria!

Palkanlaskentaohjelma

Kaikki palkanlaskentaa ja palkanmaksuun liittyvä yhdellä maksulla! Tulorekisteri toimii myös automaattisesti.

Aloita heti!