Arvonlisävero (lyhennettynä ALV) on kaikkien tuotteiden tai palveluiden myyntihintaan lisättävä vero. Veron nimi tulee siitä, että tarkoituksena on verottaa yrityksen toiminnan vuoksi syntynyttä lisäarvoa. Esimerkiksi jos perunasta valmistetaan perunamuusia, on perunan arvo lisääntynyt. Arvonlisäveron avulla valtio ottaa osansa tästä arvon lisääntymisestä. Arvonlisävero (tai joku muu sitä vastaava vero) on käytössä lähes kaikkialla maailmassa. Arvonlisäverolaki löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Suomessa arvonlisäveroprosentti on 24 % (vuodesta 2013 lähtien). Joillakin asioilla on käytössä alempi ALV-kanta. Näitä ovat esimerkiksi ruoka ja rehu (14 %) tai lääkkeet, henkilökuljetus, kulttuuripalvelut ja tilatut lehdet (10 %).

Arvonlisävero maksetaan vain kerran ja sen maksaa kokonaisuudessaan kuluttaja ostaessaan valmiin tuotteen. Yritykset voivat vähentää lähes kaikki itse maksamansa arvonlisäverot verotuksessaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos yritys itse hankkii tuotteita ja maksaa niistä arvonlisäveroa yhteensä 1000 euroa, tarvitsee sen tilittää verottajalle 1000 euroa vähemmän loppuasiakkaiden sille maksamista arvonlisäveroista. Eli käytännössä yritys toimii veron välittäjänä valtiolle.

Tässä artikkelissa ei käsitellä esim. rakennusalalla käytettävää käännettyä arvonlisäveroa.


Laskuri

Kokeile ilmaista palkkalaskuria!
Arvioi sivukuluja ja palkkaa.
Palkkalaskelma helposti!

Kokeile palkkalaskuria!

ALV-velvollisuus

Jos yrityksen liikevaihto ylittää 8500 euroa vuodessa, on yrityksen ryhdyttävä arvonlisäverovelvolliseksi. Arvonlisävelvolliseksi on tällöin hakeuduttava tekemällä asiasta ilmoitus. Ilmoitus on helpointa tehdä sähköisesti Yritys- ja yhteisötietojärjestelmälle (YTJ).

Yritys joko on arvonlisäverovelvollinen tai ei, sille ei ole välimuotoja. Arvonlisävelvollisen yrityksen on maksettava arvonlisävero kaikista myymistään tuotteista tai palveluista. Ensimmäistä 8500 euroa ei siis saa ilmaiseksi, vaan arvonlisävelvollinen yritys maksaa ALV:tä heti vuoden ensimmäisestä myynnistä lähtien. Arvonlisäverotuksesta eri yhtiömuotojen tapauksessa kerrotaan lisää Verohallinnon sivuilla täällä.

On kuitenkin joitain harvoja tuotteita tai palveluita, joista arvonlisäveroa ei makseta. Näitä ovat esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoitoon liittyvät palvelut tai sosiaalihuoltona järjestetyt palvelut. Näiden ehtona on usein rajattu toimiala ja siihen voi liittyä vaadittavia koulutuksia (kuten koulutettu hieroja). Nämä kannattaa aina selvittää erikseen Verohallinnolta.

Pienyritysten arvonlisäverovelvollisuus ja arvonlisäveron alarajahuojennus Jos toiminta on pienimuotoista ja liikevaihto alittaa 8500 euroa vuodessa, ei arvonlisäverosta tarvitse välttämättä huolehtia lainkaan. Tällöin tuotteiden hintaan ei tarvitse lisätä arvonlisäveroa, byrokratia on kevyempää ja kuluttajille syntyvä lasku on siis pienempi.

Huomaa kuitenkin, että jos yritys ei ole arvonlisäverovelvollinen, se ei voi myöskään vähentää itse ostamiensa tuotteiden arvonlisäveroja verotuksessaan. Lisäksi jos 8500 euron raja kesken vuoden yllättäen ylittyy, on hakeuduttava arvonlisävelvolliseksi ja maksettava arvonlisäverot takautuvasti koko vuodelta! Tässä tapauksessa maksettavaan veroon lisätään vielä ylimääräistä maksettavaa.

Käytännössä ALV-velvolliseksi hakeutuminen siis on helpointa, jos aikoo yritystä tosissaan pyörittää.

Jos tarvitsee esimerkiksi paljon raaka-aineita, voi arvonlisäverovelvolliseksi hakeutuminen olla jopa kannattavaa. Kannattaakin laskea tarkkaan, miten lopullisten tuotteiden hinnan saa pidettyä mahdollisimman alhaisena ja pitää mielessä, että arvonlisäverovelvolliseksi on ehdottomasti paljon fiksumpaa hakeutua etukäteen, kuin päätyä sellaiseksi vahingossa jälkikäteen.

Arvonlisäveroon on lisäksi saatavissa alarajahuojennusta, jos liiketoiminta on pienimuotoista. Jos liikevaihto on tilikaudessa alle 22 500 euroa (1.1.2016 alkaen 30 000 euroa), saa osan arvonlisäverosta anteeksi. Yrityksen on itse laskettava huojennuksen määrä ja ilmoitettava se tilikauden viimeisen kuukauden kausiveroilmoituksessa.

Verottajalla on täällä tarkemmat ohjeet alarajahuojennuksen laskemisesta ja siitä ilmoittamisesta.

Arvonlisäveron maksaminen

Arvonlisäverovelvollisen on tehtävä Verohallinnolle säännöllinen kausiveroilmoitus, jossa ilmoitetaan myös arvonlisäveron tiedot. Ilmoitus on tehtävä yrityksen oman ilmoitusjakson mukaisesti. Tavallisimmin ilmoitusjakso on yksi kuukausi, mutta pienten ja nuhteettomien toimijoiden on mahdollista tehdä ilmoituksia jopa vain kerran vuodessa, jos niiden liikevaihto on alle 25 000 euroa vuodessa, eikä niillä ole ilmoitus- tai maksupuutteita verotuksessa.

Käytännössä kuukausittainen ilmoittaminen on selkeintä, koska silloin ALV tulee huolehdittua säännöllisesti ja yrityksen päivittäisen talouden näkökulmasta sitä on helpompi hahmottaa.

Arvonlisäverot maksetaan yrityksen verotilille. Se on verottajan ylläpitämä virtuaalinen tili, jonka kautta maksetaan tiettyjä maksuja. Samalle tilille maksetaan myös esimerkiksi työnantajan pakollisia maksuja, kuten ennakonpidätys työntekijän palkasta ja työnantajan sosiaaliturvamaksut (sotu). Tilille voi tehdä ilmoituksia verohallinnon verkkopalvelun kautta. Maksut maksetaan palvelusta saatavalle tilinumerolle ja yrityksen omalla viitenumerolla, joka myös löytyy palvelun kautta.

ALV-maksuprosessi kuukausittain

Arvonlisäverojen maksaminen kuukausittain menee niin, että jokaisessa kuussa ilmoitetaan ja maksetaan aina 2 kuukautta aikaisemman kuukauden laskutuksesta syntyneet verot.

Prossessisa on kaksi osaa:

  1. Ilmoitus Verohallinnnolle (kausiveroilmoitus)
  2. Maksu verotilille

Kausiveroilmoituksen voi tehdä Verohallinnnon verotilipalvelun kautta verkossa ja sitten maksaa ilmoittamansa summan yrityksen verotilille. Verohallinnolla on tilinumerot verotilille ja jokaisella yrityksellä on oma viitenumero, jolla tilitykset tehdään.

Verotilion verottajalla oleva pankkitili, jota kautta verottajalle hoidetaan oma-aloitteiset maksut. Sinne tilitetään mm. ALV-suoritukset ja työnantajan sotu-maksut. Verotilistä löydät lisää tietoa täältä.

Jos joltain kuukaudelta yritykselläsi on ALV-kertymää enemmän ostoista kuin myynneistä , niin ilmoitukseen tulee negatiivinen loppusumma (olettaen, että muut verotilille tehdyt tilitykset eivät muuta tilannetta), niin tällöin Verohallinto hyvittää erotuksen yritykselle.

Esimerkiksi:

Käytännössä tilität 2 kuukautta aiemman laskutuksen ALV:n osuuden (eri verokannat huomioiden) Verohallinnolla viimeistään tämän kuukauden 12. päivään mennessä. Lokakuussa maksetaan siis elokuun ALV ja marraskuussa syyskuun ALV.

Huomaa, että ALV pitää ilmoittaa ja maksaa aina laskutuksen mukaan! Siksi on tärkeää, että saat asiakkaaltasi myös laskutuksen mukaisen maksun ajoissa, koska joudut niistä kuitenkin tilittämään ALV:n 2 kuukauden kuluttua laskutuksesta.


98% käyttäjistä suosittelee Palkkaus.fi-palvelua

“En voi kuvitella helpompaa tapaa hoitaa palkkaamista”
Hannes Vickholm, Lapinjärvi

“Palkkaamalla itse säästin yli 40% remontin kustannuksista”
Rekisteröidy ilmaiseksi Mikko J. Salminen, Espoo


Auttava ja ystävällinen asiakaspalvelu

Jos sinulla on kysymyksiä liittyen palkkaamiseen, asiakas­palve­lumme auttaa sinua mielellään.

Haluamme kehittää palvelusta mahdollisimman hyvän, joten myös palautteesi on meille erittäin tärkeää.

020 798 0230
(ark. 9-16)
aspa@palkkaus.fi

Palkanmaksut yhdellä maksulla helposti ja edullisesti

Palkkaus.fi-palvelun avulla yrittäjät ja kotitaloudet voivat maksaa kaiken palkkaamiseen liittyvän helposti yhdellä verkkopankkimaksulla. Lue lisää kuinka Palkkaus.fi toimii

Kokeile laskuria

Helppokäyttöisellä laskurilla voit arvioida, mikä on työn teettämisen kokonaiskustannus tai kuinka paljon palkasta jää käteesi

Kokeile laskuria

98% käyttäjistä suosittelee Palkkaus.fi - palvelua


Jo yli 10 000 käyttäjää


Kerro meistä kaverillesi