Tapaturmavakuutuslaki määrittelee vakuutuksesta maksettavat korvaukset, joiden taso on hyvin korkea – hoitokulujen lisäksi vakuutuksesta maksetaan esimerkiksi päivärahakorvausta työkyvyttömyyden ajalta ja pysyvissä työkyvyttömyyksissä tapaturmaeläkettä.

Mitä korvataan?

Sairaanhoitokulut

Sairaanhoitokuluina korvataan kaikki tarpeelliset tapaturman tai ammattitaudin aiheuttamat kulut, kuten lääkärinpalkkiot, sairaalan hoitopäivämaksut, tutkimuskulut, lääkkeet ja matkakulut.


Päiväraha

Kun työkyvyttömyys kestää tapaturmapäivää lukuun ottamatta vähintään kolme perättäistä päivää. Päivärahaa maksetaan tapaturmapäivää seuraavasta päivästä lähtien jokaiselta päivältä enintään vuoden ajan. Neljän viikon työkyvyttömyysajan jälkeen päiväraha perustuu erikseen laskettavan vuosityöansion mukaan.


Haittaraha

Haittarahaa maksetaan, kun vamman tila on vakiintunut. Sitä maksetaan aikaisintaan vuoden päästä tapaturmapäivästä.

Haittarahaan ei vaikuta ammatti tai ansiot, vaan korvaus maksetaan pysyvästä haitasta erillisen haittaluokan mukaan.


Kuntoutus

Kuntoutus voi olla joko työ- ja toimintakyvyn kuntoutusta tai ammatillista kuntoutusta. Työ- ja toimintakyvyn kuntoutuksena korvataan mm. kuntoutus­jaksoja avo- tai laitoshoidossa ja apuvälineitä. Ammatillisella kuntoutuksella edistetään työntekijän palaamista entiseen tai uuteen työhön. Kuntoutusajalta maksetaan täyttä tapaturmaeläkettä.


Tapaturmaeläke

Tapaturmaeläkettä aletaan maksaa, kun työkyvyttömyys kestää vielä vuoden kuluttua tapaturmapäivästä. Täyden tapaturmaeläkkeen määrä on 85 % vuosityöansiosta 65 vuoden ikään asti. Sen jälkeen eläke on 70 % vuosityöansiosta.

Osittaisessa työkyvyttömyydessä eläkettä maksetaan työkyvyn alenemaa vastaava osa täydestä eläkkeestä.


Perhe-eläke

Kun tapaturma tai ammattitauti aiheuttaa kuoleman, saavat edunsaajat perhe-eläkettä. Perhe-eläkettä maksetaan leskelle ja lapsille ja sen määrä voi olla enintään 70 % vuosityöansiosta. Myös avopuoliso voi olla edunsaajana, jos heillä on yhteinen lapsi tai viranomaisen oikeaksi todistama sopimus keskinäisestä elatuksesta. Lapseneläkettä voivat saada alle 18-vuotiaat lapset ja 18-24-vuotiaat opiskelevat lapset sekä alle 18-vuotiaat vammaiset lapset 25 vuoden ikään saakka.


Muita korvauksia

Tapaturman ja ammattitaudin johdosta maksetaan lisäksi mm. hautausapua ja kohonneita kodinhoidon kustannuksia.

Esimerkkejä eri korvaustilanteista

Työmatkalla

Kirjanpitäjä menetti polkupyöränsä hallinnan ja jäi työmatkalla auton töytäisemäksi. Sairaalassa hänellä todettiin vasemman nilkan murtuma ja ruhjeita eri puolilla kehoa. Tapaturman seurauksena vakuutuksesta korvattiin nilkan leikkaushoito, kuukauden kestävältä sairausloma-ajalta 100 %:n ansiomenetyskorvaus, lääkkeet, sidetarpeet, fysioterapiajakso sekä useat lääkärinpalkkiot ja matkakulu.

Työssä

Kirvesmies putosi työmaalla rakennustelineeltä. Sairaalassa hänellä todettiin lapaluun murtuma, ilmarinta, nikamamurtuma ja lievä aivovamma. Tapaturman seurauksena vakuutuksesta korvattiin erilaisia sairaanhoitokuluja, lääkärinpalkkiot, lääkkeet, kuntoutusjaksoja, haittarahaa, 100 %:n ansiomenetyskorvaus, matkakuluja ja tapaturmaeläkettä.

Ammattitauti

Leipurilla todettiin allerginen nuha, joka oli hänelle tullut työssään altistumisesta jauhopölylle. Hän ei kyennyt enää vanhaan työhönsä, joten LähiTapiolan vakuutus korvasi leipurin koulutuksen haluaamaansa uuteen lähihoitajan ammattiin. Kahden vuoden koulutusajalta hänelle maksettiin tapaturmaeläkettä. Lisäksi korvattiin haittarahaa, lääkärinpalkkioita, matkakuluja, lääkkeitä ja opiskelukustannuksia.

Milloin tapaturma­vakuutus korvaa?

Työtapaturma­vakuutus on turva työssä tapahtuvien tapaturmien ja ammattisairauksien varalle. Työtapaturmalla tarkoitetaan äkillistä, ennalta-arvaamatonta ja ulkoisen tekijän aiheuttamaa vammaa tai sairautta. Työtapaturman on lisäksi satuttava töissä, töitä tehdessä tai työstä johtuvista olosuhteissa. Käytännössä tämä tarkoittaa:

  • Tapaturma on ennalta-arvaamaton
    • tapahtuma on työntekijän tahdosta riippumaton, eli hän ei ole esimerkiksi aiheuttanut sitä itse tahallisesti
  • Tapaturma on äkillinen
    • kuten törmäys tai työntekijän päälle kaatuva esine
  • Tapaturma johtuu ulkoisesta tekijästä
    • Työtapaturmalle tarvitaan aina aiheuttaja. Esimerkiksi työssä saadun sähköiskun aiheuttama sydänkohtaus on työtapaturma. Jos työntekijä taas saa sydänkohtauksen ilman ulkoista syytä, se ei ole työtapaturma, vaikka kohtauksen saisi työpaikalla
  • Työtapaturman on satuttava töissä, töitä tehdessä tai töistä johtuvista olosuhteissa
    • työtapaturmia voi sattua joko itse työpaikalla, mutta myös esimerkiksi työmatkoilla tai jos työntekijä on työnantajan asioilla. Esimerkiksi jos maalari on hakemassa maaleja kaupasta ja liukastuu matkalla, voidaan liukastumista käsitellä työtapaturmana.

98% käyttäjistä suosittelee Palkkaus.fi-palvelua

"Nyt maksan palkat helposti ja kirjanpitäjä saa tarvisemansa raportit.”
Yrittäjä Janne Siik, Maex Oy

“Palkkaamalla itse säästin yli 40% remontin kustannuksista”
Mikko J. Salminen, Espoo

Rekisteröidy ilmaiseksi


Auttava ja ystävällinen asiakaspalvelu

Jos sinulla on kysymyksiä liittyen palkkaamiseen, asiakas­palve­lumme auttaa sinua mielellään.

Haluamme kehittää palvelusta mahdollisimman hyvän, joten myös palautteesi on meille erittäin tärkeää.

020 798 0230
(ark. 9-16)
aspa@palkkaus.fi


Ilmainen palkkalaskuri

Arvioi työntekijän palkkaa, työnantajan kustannuksia ja sivukuluja.

Kokeile laskuria!

Palkanlaskentaohjelma

Kaikki yrityksen palkanmaksuun liittyvä yhdellä verkkopankkimaksulla!

Aloita heti!

98% käyttäjistä suosittelee Palkkaus.fi - palvelua


Kerro meistä kaverillesi