Kun palasimme Suomeen ja vaimo sai määräaikaisia töitä yliopistolla, meille tuli tarpeen palkata lastenhoitaja kahdelle pienelle tyttärellemme. Meillä oli Johannesburgissa kotona työntekijöitä ja siellä näin monenlaista tapaa hoitaa työntekijöiden palkkaamista, eikä se näyttänyt aina menevän kaikkien kannalta reilusti. Maan historia selvästi vaikutti työelämän taustalla.

Siksi mielestäni suomalaisessa systeemissä on pohjimmiltaan paljon hyvää ja perusajatus on aivan oikea. Työsuhteessa on taustalla halu turvata molempia osapuolia (mm. selkeä työsopimus ja tapaturmavakuutus). Lisäksi halutaan myös varmistaa, että yhteiskunnan kannalta tärkeät asiat kuten verotus ja eläkeasiat tulevat hoidetuksi, se on lopulta kaikkien etu.

Oletukseni oli, että yksityinen palkkaaminen on Suomessa vaikeaa, näinhän aiheesta aina pelotellaan ja valitellaan. Mutta yllätyin silti, miten sekavaa ja monimutkaista se on. Erilaisia tahoja, ilmoitusvelvollisuuksia ja maksuja on paljon, eikä ohjeistuksesta yleensä saa ensimmäisellä lukukerralla mitään selvää.

Verottajan palkanlaskentatyökalu auttoi kohtuullisesti palkanlaskennassa, mutta sen kautta ei saanut ymmärrystä koko prosessista ja erikseen hoidettavia asioita jäi silti itselle. Ikävintä oli, että ymmärrys palkkaamisen prosessista kokonaisuutena, ja eri velvoitteiden liittymisestä siihen, piti opetella itse. Muutamia kertoa sainkin muistutuksia unohtuneista ilmoituksita tai tilityksistä. Minulle tuli tunne, että yksityishenkilöltä oletettiin ison yrityksen henkilöstohallinnan resursseja ja kansalainen jäi ongelmansa kanssa aika yksin. Ymmärrän kyllä niitä, jotka lopulta jättävät laillisen palkkausprosessin kesken ja etsivät erävirallisia tapoja, varsinkin pienissä hommissa.

Tästä lähti ajatus palkkaamisen helpottamisesta. Nykyinen byrokratia nostaa laillisen palkkauksen kynnyksen liian korkealle ja monet eivät siksi jaksa sitä tehdä. Haluamme tehdä laillisesta palkkaamisesta aina järkevän vaihtoehdon ja samalla vaikuttaa myös yhteiskuntamme tulevaisuuteen.

Keväällä 2013 kohtasimme entisen kollegani, ja jo silloisen yhtiökumppanini, Jukan kanssa sattumien kautta tiimin muut jäsenet ja lähdimme tutkimaan idean toteuttamista käytännössä. Sillä tiellä ollaan!

Minua innostaa Palkkaus.fi:ssä sen yhteiskunnallinen luonne. Vaikka tavoite on tehdä palvelulla liiketoimintaa, taustalla on vahva ajatus vaikuttaa työn tekemisen ja palkkaamisen helpottamiseen. Voisi hieman naiivisti todeta, että haluamme osaltamme olla lisäämässä yhteistä hyvää.

Suomi tarvitsee tulevaisuudessa kaikkien työpanosta ja laillisen työn pitäisi aina olla kannattavaa!

Virallinen osuus Jannesta

Janne Isosävi (1977), DI, on yrityksen toimitusjohtaja. Janne on toiminut pitkään Nokiassa tuotemarkkinoinnin ja markkinoinnin tehtävissä ja lanseerannut useita Nokian tuotteita mm. Nokia N9. Janne on myös asunut Etelä-Afrikassa ja vastasi siellä Nokian markkinoinnista.



Viisi viimeisintä

7.9.2017 Palkanmaksu Holvissa

19.6.2017 Sporttisaitti ja Yhdistysavain

28.4.2017 Palkkaus.fi:ssä olet työntekijä

25.4.2017 Kevytyrittäjä on yrittäjä

13.3.2017 Työmarkkinatori-pilotti