Yli viidentoista vuoden työkokemus tilitoimistoyrittäjänä on antanut minulle omanlaisensa näkökulman palkanlaskennan byrokratiaan Suomessa. Ylipäätään tuntemukseni byrokratiaa kohtaan ovat kaksijakoiset: toisaalta tilitoimistoala elää asioiden vaikeudesta, mutta samalla tilitoimiston ensisijainen tarkoitus on mielestäni asiakkaidensa hallinnollisten kustannusten keventäminen.

Sisälläni asuva konsultoiva idealisti tavoittelee yksinkertaisempaa ja parempaa maailmaa, mikä tässä yhteydessä tarkoittaa päämäärätietoista toimintaa erityisesti pienten yritysten hallinnollisen sääntelytaakan vähentämiseksi. Sen takia olen innoissani mukana myös Palkkaus.fi -kehitystyössä.

Pienet yritykset ja etenkin kotitaloudet hyötyvät eniten kun laillisen työllistämisen hallinnollisia kustannuksia kevennetään. Helpoiten keventäminen tapahtuu yksinkertaistamalla asioita. Kuten Albert Einstein sanoi aikoinaan: "Kaikki pitäisi tehdä niin yksinkertaiseksi kuin mahdollista, mutta ei yhtään sitä yksinkertaisemmaksi". Albert tuskin viittasi tuolla laillisen työllistämisen sääntelytaakkaan Suomessa, mutta mielestäni tuo ajatus on hyvä pitää kirkkaana mielessä tässäkin yhteydessä. Laillisen työllistämisen pitäisi olla yksinkertaisempaa ja aina myös taloudellisesti kannattavampaa kuin laittoman. Vai voiko joku olla tästä eri mieltä?

Asiat eivät kuitenkaan yksinkertaistu itsestään. Niin kauan kuin laillisen työllistämisen ja palkanlaskennan byrokratia pysyy ennallaan, tarvitaan sen päihittämiseen ylivertaista teknologiaa. Siitä on kyse Palkkaus.fi-palvelussa. Palvelu joka päihittää byrokratian!

Virallinen osuus Aartosta

Aarto Hirvi (1973), laskentatoimen tradenomi, KLT-kirjanpitäjä, HTM-tilintarkastaja. Aarto on toiminut pitkään kirjanpitäjänä, palkanlaskijana, tilitoimistoyrittäjänä ja tilitarkastajana. Aarto on osakkaana Yrityspalvelu Pentti Mäkinen Oy:ssä sekä osakkaana ja toimitusjohtajana HTM-tilintarkastusyhteisö APK Auditing Oy:ssä.

Aarto on Suomen Taloushallintoliitto ry:n hallituksen jäsen.



Viisi viimeisintä

19.6.2017 Sporttisaitti ja Yhdistysavain

28.4.2017 Palkkaus.fi:ssä olet työntekijä

25.4.2017 Kevytyrittäjä on yrittäjä

13.3.2017 Työmarkkinatori-pilotti

13.1.2017 Rakennusliiton Duunimylly avattu